Koneinsinöörikilta ry on perustettu jo vuonna 1915, ja se edustaa noin tuhatta opiskelijajäsentään Aalto-yliopistossa. Killan tehtäviin kuuluu opiskelijoiden edunvalvonta yliopistossa ja korkeakoulussa, yhteistyö alan yritysten kanssa, vapaa-ajan toiminnan järjestäminen jäsenistölleen ja aktiivinen osallistuminen opiskelun kehittämiseen.

Killan tunnuksena toimii yksinkertaistettu Wattin keskipakoissäädin (vasemmalla), jota käytetään killan virallisessa lipussa. Killan logoa, jossa on kiintoavaimen kidassa oleva teekkarilakki, käytetään mm. kiltahaalareissa sekä muissa yhteyksissä vapaammin (oikealla).

Killan haalareiden persoonallinen väri on saanut sävynsä vaaleanpunaisesta pantterista, jonka kiltalaiset voittivat huvipuisto Gröna Lundissa pitkällä excursiolla jo vuonna 1981. Syksyllä 1982 käytyjen keskustelujen jälkeen päädyttiin hankkia ”miehekkään vaaleanpunaiset” haalarit, koska ne eivät olleet tylsät.

Jaoksia ovat esportsjaos, Kartio, KIKapo, Kolehti, konepajajaos, kulttuurijaos, liikuntajaos, lukkarijaos, musiikkijaos ja telajaos. Voit lukea lisää jaosten toiminnasta niiden omilta sivuiltaan.