![]()
Kiltisvastaava
Stiina Salminen 050-3033287 |
© Koneinsinöörikilta ry
Koneinsinöörikillan kiltahuone eli kiltis sijaitsee K1-rakennuksen (Otakaari 4) ensimmäisessä kerroksessa, entistä ruokalaa vastapäätä, ja sinne kuljetaan suoraan pääaulasta. Kiltahuone on tarkoitettu kaikkien killan jäsenten käyttöön levähdys- ja oleskelupaikaksi. Kiltis on kiltalaisten oma olohuone yliopistolla. Kiltahuoneelta löydät hyvän seuran lisäksi lehtiä, kahvia, musiikkia ja ennen kaikkea tilaisuuden irtautua kiireistä hetkeksi. Suuren kiltispöydän äärestä löytyy usein myös opiskeluseuraa ja mahdollisesti apuja tai ainakin vertaistukea kurssien haasteisiin varsinkin tehtävien palautusaikojen lähestyessä.
Kiltahuoneen yhteydessä olevalla killan toimistolla myydään esimerkiksi haalareita, haalarimerkkejä, historiikkejä, laulukirjoja ja muita kiltatuotteita. Myös pakettiauton lainaamista tai kaikkia muita killan palveluita käyttääksesi kiltahuoneelta ja killan toimistolta useimmiten löytyy apu!
Tärkeimpänä kuitenkin kiltahuoneella on killan jäsenille tarjolla maksutta kahvia ja teetä opiskelun lomaan, joten poikkea ihmeessä kupilliselle!
Tule keittämään kahvia
Lauantai-Darts on suosittu kiltalaisten kilpailu
Tule paikalle vaihtamaan kuulumiset ja tutustumaan uusiin kiltalaisiin. Samalla voit katsoa, mitä palveluita löytyy Killan Toimistosta. Kiltis on sinun olohuoneesi.